Tulokset kertoivat karua kieltään. Ollaan sitten asuttu kaikenlaisten toksiininen ja myrkkyjen keskellä kolmisen kuukautta. Toivottavasti meistä kellekkään ei tule tästä seikailusta mitään pitempiaikaisia vaivoja. Ei voi kun toivoa parasta. Tänään voisin oikeastaan käsitellä lisäksi vähän liikenne asioita. Joudun nimittäin päivittäin kokemaan eri asteisia seikkailuja työmatkani aikana. Ei voi kuin todeta, että kaikenlaista kumin kuluttajaa sitä …
Me muistamme katseesi kirkkahan, me muistamme hymysi hyvän. Jätit meille muiston niin valoisan, kauniin, rakkaan ja syvän. Ukkini muistolle, hän poistui keskuudestamme eilen tiistaina 25.10
No niin. Tänään saatin kuulla alustavasti homeotannan tulokset. Terveystarkastaja soitti ja kertoi näytteistä löytyneen jos jonkinlaisia itiöitä sekä luetteli niiden latinankielisiä nimiä pitkän litanian (Onneksi en vielä ole niin kuivakka kaveri että ois löytyny seasta myös siittiöitä). Mulla vissiin loppu jo nimilistan alkuvaiheessa sähköinen yhteys joidenkin aivosolujen väliltä kun ei yksikään nimi jäänyt mieleen. Onneksi …
Molskis ja loiskis… Nyt vähän karkaa jutut alkuperäisen aihepiirin ulkopuolelle mutta on sellainen sopiva perusvitutus päällänsä että vähän niin kuin väkisellä pukkaa tästä tekstiä. Toisaalta tämäkin kyllä liittyy tähän hometalo episodiimme ja meidän taloudelliseen tilanteeseemme melko vahvasti. Ennen paneutumista varsinaiseen aiheeseen kerron pääpiirteittäin tapahtumat kolmen menneen kuukauden ajalta, sekä tämän hetkisen tilanteemme. (Tarkempi taustojen selvittely …
Tänään käytiin taas lämmittämässä talomme uunia. On siellä (HOME = koti) itiöiden hyvä uunin lämmössä lisääntyä ja vallata lisää tilaa itselleen. Varmaan ihan vinkuvat innosta! Tuon uunin kanssa rassautumisenkin voisi tietysti lopettaa jos olisi rahaa millä mällätä. Vääntelis vaan patterien termarit kaakkoon ja antais E.ONin huolehtia lämmön tuotosta. Valitettavasti kahden asunnon ylläpito sekä sähkön nykyinen hintataso pistävät …
Morjens! Näin se sitten blogaaminen sai alkunsa. Luulin kyllä etten tähän touhuun ikinä lähde mukaan, mutta koskaan ei pitäne sanoa ei koskaan… Tämän hetkisenä tarkoituksenani on raapustaa tänne kokemuksia ja näkemyksiä omakotitalosta, joka osoittautui hometaloksi, sekä siitä millainen taistelu siitä kehkeytyy. Toivottavasti osaan kertoa asiat niin tyhjentävästi että joku toinen voisi välttää tämän pirullisen tilanteen, …